Mitä asioita sinä haluat säilyttää?

Usein ajamani tien varrella on varasto. Sellainen, josta voi vuokrata tilaa ja jonne voi viedä tavarat, jotka eivät kotiin syystä taikka toisesta mahdu.

Ne ovat kuulemma nouseva business-ala, tällaiset varastot.

Joka tapauksessa, jo jonkin aikaa huomioni on kiinnittynyt isoon mainokseen, jossa julistetaan "Varastotilaa 24/7".

Tiedän, että teksti luultavasti tarkoittaa, että varastoon voi tuoda ja sieltä hakea tavaraa milloin haluaa, mutta minua sen muotoilu naurattaa.

"Mitä muuta varasto voisi olla kuin 24/7", kysyin mieheltä ensimmäisen kerran tekstin huomatessani. "Varastotilaa ma-pe klo 8-17?"

Pelkkä ajatuskin nauratti.

Kuvittelin mielessäni, miten ihmiset kuljettavat sillä hetkellä tarpeettomia tavaroitaan - sohvaa, suksia, nukkekotia ja viittä laatikollista toisen sesongin vaatteita - aamulla kiireellä varastoon ja sitten iltapäivällä pois.

Pakettiauto- ja peräkärrykauppa ja -vuokraus kasvaisivat kohisten. Busseja ja bussireittejä muokattaisiin palvelemaan varastonsiirtelijöiden tarpeita, ja kehitettäisiin käteviä lavan päällä rullaavia varastokoppikontteja, jotka olisivat yhden henkilön kuljetettavissa, vaikka pyörän peräkärryssä.

"En voi nyt valitettavasti jatkaa palaveria, minun on mentävä hakemaan tavarat päivävarastosta pois", ihmiset sanoisivat ja kiirehtisivät ehtimään paikalle, ennen kuin varasto menisi kiinni. Työvuoroja vaihdeltaisiin kiivaasti, jotta pääsisi ajoissa tavaroidensa luo, kokonaisia aloja järjestettäisiin uusiksi, jotta työntekijät kykenisivät huolehtimaan paitsi työstään myös tavaroistaan.

Ne tavarat, joita ei noudettaisi ajallaan, heitettäisiin tylysti pihalle, oli sitten kurakeli tai lumimyrsky.

Ammattivarkaat oppisivat hiippailemaan varastojen lähettyvillä sulkemisaikaan ja poimisivat hakemattomien tavaroiden joukosta parhaat päältä. Tästä viisastuneena jotkut, onnekkaat ja tarpeeksi varakkaat, voisivat palkata tavaravahdin, joka katsoisi tavaroiden perään varaston pihalla sen aikaa, että omistaja ehtii ylitöistä, mutta muiden pitäisi vain koettaa ehtiä. Teillä varastojen lähellä nähtäisiin hurjia kiihdytyksiä ja ylinopeuksia, kun myöhässä olevat koettaisivat pelastaa perintölipastonsa ja Aku Ankka -lehden melkein priimakuntoiset vuosikerrat 1963-1982 tavaradyykkareilta.

Mutta mitä ihmiset tekisivät tavaroille iltaisin ja viikonloppuisin, sillä asunnot tuskin olisivat sen tilavampia silloinkaan?

No, niille ajoille kehitettäisiin tietenkin ilta-, yö- ja viikonloppuvarastoja. Niissä olisi luonnollisesti korkeampi vuokra, sillä sellaista ilta-, yö- ja viikonloppuaika on, kalliimpaa, ja kysytyimpiä olisivat ne ilta-, yö- ja viikonloppuvarastot, jotka olisivat lähellä päivävarastoa.

Markkinahenkisimmät yritykset vuokraisivat päivävaraston tilat illaksi, yöksi ja viikonlopuksi haltuunsa, niin että kätevällä (vaikka luultavasti hyvin hinnakkaalla) kytkykaupalla päivävaraston käyttäjä voisi välttyä kuljetuksilta kokonaan.

Kaikkien tavaroille ei kuitenkaan riittäisi tilaa yhdistetyssä päivä-, ilta- ja yövarastossa, joten kuljettamista riittäisi. Yritykset säntäisivät vastaamaan kysyntään, ja syntyisi varasto-to-varasto tai varastonavaimet käteen -kuljetuspalveluita, joita käyttämällä välttyisi tavaroidensa kuskaamiselta kokonaan. Parhaassa tapauksessa voisi unohtaa tavaransa kokonaan ja elää rauhassa omaa elämäänsä - ainakin kunnes vuokrasopimus umpeutuu tai varaston käyttöehtoja tarkistetaan.

Kansataloudellisesti kehitys voisi olla jopa lähes kannattavaa, joskaan ei ehkä kovin järkevää - mutta sitähän talouskehitys ei aina muutenkaan ole. 

Mutta miten ihmeessä tämä liittyy irti päästämiseen?

Itse asiassa aika paljonkin.

Ensiksi on tietysti se ilmeinen yhteys, että tavaroistakin voi ja kannattaa välillä päästää irti. Mieli ja olotila keventyy usein yllättävästi, kun laittaa pois sellaista tavaraa, jolle ei enää ole käyttöä ja josta ei pidä. Enkä puhu nyt edes konmarituksen kaltaisesta tarkkuudesta vaan vain siitä, että käy aina välillä kaappinsa läpi ja laittaa pois edes ne tavarat, joiden näkeminen saa aikaan välitöntä vastenmielisyyttä tai joista ei muista mihin niitä käytetään tai miksi ne on hankkinut.

Sitten toisekseen, vaikka me olemme enimmäkseen hyvin, hyvin kiintyneitä tavaroihimme ja valmiita venymään niiden takia moneen, on niiden lisäksi jotakin, mitä me kaikki olemme valmiit säilyttämään ja varjelemaan vieläkin tarkemmin - vaikka ei ehkä kannattaisi.

Me säilytämme ja varastoimme ikäviä muistoja ja niiden synnyttämiä odotuksia ja oletuksia, toisin sanoen uskomuksia.

Ja vaikka voi luopua siitä perintölipastosta tai tarpeettomiksi käyneistä lasketteluvälineistä, harva luopuu perintöuskomuskokoelmastaan.

Sama miten pieni asunto ja sama missä kolkassa maailmaa, uskomukset lähtevät mukaan.

Emmekä edes anna niiden pölyttyä rauhassa varastossa, vaan pöyhimme ja kiillotamme niitä jatkuvasti.

Osa näistä uskomuksista on kirjaimellisesti peritty: Jo mummo opetti, ettei raha kasva puissa. Isältä opin, ettei miehiin/naisiin/kaupunkilaisiin/maalaisiin/lakimiehiin/opettajiin/vastaantulijoihin voi luottaa. Koulussa ymmärsin, että pitää kuunnella hiljaa kun aikuiset puhuvat ja pihalla että isommat huijaavat aina.

Osan uskomuksista olemme rakentaneet ihan itse: Näin minulle aina käy, tuo ei ikinä onnistu, se ja se on aina tuollainen.

Ja uskomushan on siitä jännä juttu, että kun johonkin uskoo, sitä ei kyseenalaista. Uskoo, että se on totta.

Ja kun uskoo että joku on totta, käyttäytyy sen mukaan. Arastelee isompiaan, pelkää rahojen loppumista, ei yritäkään kun ei kerran koskaan onnistu.

Mutta uskomuksissa on myös toinen jännä juttu, mikä on se, että ne perustuvat menneeseen.

Ja vaikka joku asia olisi sataprosenttisesti aina ennen mennyt tavalla x, se ei tarkoita, että se menisi niin tästä eteenkinpäin.

Vaikka lapsi olisi tähän asti kaatunut joka kerta, kun on yrittänyt kävellä, tulee se päivä, kun hän ei kaadukaan. Tulee se päivä, kun asiat menevätkin toisin - eikä siitä saa ennakkoilmoitusta. Ei voi jäädä seinän syrjälle odottelemaan että tulee "se kerta kun tämä onnistuu", vaan on kokeiltava ja elettävä nyt.

Uskomuksissa on vielä kolmaskin jännä juttu, ja se on se, että niistäkin voi päästää irti.

Sama miten pitkään niihin uskonut ja sama miten huolella niitä on kiillottanut, pönkittänyt ja varjellut.

Mikä olisi sellainen uskomus, josta sinä olisit valmis luopumaan?

(Jos uskomuksen ja tosiasian erottaminen tuntuu vaikealta, niin pieni vihje: kun huomaa käyttävänsä sanoja aina tai ei koskaan, on siirtynyt tosiasioista uskomusten puolelle.)

Ja sitten jos tuntuu, että tuo uskomus ei palvele sinua enää, niin kuin vaikka uskomus että "tämä ei koskaan onnistu", niin voit kysyä itseltäsi että

Voisinko päästää tästä irti? 

Uskoisinko mieluummin että ________ vai olisinko ennemmin tästä uskomuksesta vapaa?

Jos minulla ei olisi uskomusta että ________, niin miltä minusta tuntuisi?

Testaa vaikka useampaankin uskomukseen, ja vaikka joka päivä.

Yliannostuksen vaaraa ei ole.