Tuntuuko kuin palapelistäsi puuttuisi pala?

Löysin joululomalla vanhan ajanvietteeni ja aloin kasata palapelejä. Tiedättehän, niitä isoja, joissa on tuhat tai enemmän pientä palaa ja mahdollisimman sekava mallikuva.

En ollut muistanutkaan, miten koukuttavaa niiden tekeminen on.

Alkuhan on tosin aina yhtä kaaosta. On vain loputtomalta vaikuttava kasa irrallisia palasia, joiden seasta pitäisi löytää reunapalaset, että olisi edes jotain, mistä käsin lähteä liikkeelle. Mallikuva tietysti auttaa, mutta väliin koko projekti tuntuu lähes toivottomalta. Kuka järkevä ihminen hukkaisi aikaansa tällaiseen, kun voisi tehdä jotain paljon mukavampaakin?

Sitten reunapalat löytyvät, ja jostain reunasta kuva alkaa rakentua. Kasaamisen imu ottaa mukaansa.

Välillä kuva etenee hienosti. Palaset löytyvät helposti ja niille löytyy nopeasti paikka. Aina toisinaan ilmenee suoranaista flow-tilaa: käsi asettaa juuri oikean palasen oikeaan kohtaan ilman että sitä ehtii kunnolla katsoakaan. Ajatus ja mieli lepäävät.

Ja sitten on niitä hetkiä, kun mikään ei suju. Kun tietää, minkä mallinen, kokoinen ja värinen palanen tarvittaisiin, mutta sitä ei vain löydy. Kun sovittaa jokaista huolella hakemaansa oikean väristä palaa aukkoon, mutta yksikään ei sovi, sama miten päin sitä pyörittelee. Siirtyy ärtyneenä toiseen kohtaan vain huomatakseen, että siihenkin sopiva palanen on hukkateillä. Sävyt ja kuviot sekoittuvat silmissä, hartiat jumittuvat ja päätä särkee, ajatus ei kulje. Nousee turhautuneena ja päättää, ettei ikinä enää jatka tätä typerää ajanvietettä.

Ja silti jokin vetää palasten ääreen.

Siinä on jotain yllättävän tyydyttävää, kun huomaa asioiden etenevän.  Siinä että saa luotua järjestystä kaaokseen - vaikka järjestys olisi vain pöydän pinnalla ja vain osittaista.

Sitä paitsi palapelin kasaaminen on yllättävän vertauskuvallista, kun sitä vertaa lähes mihin tahansa asiaan, mitä on tekemässä.

Alku on aina kaaosta, palaset ovat hukassa tai eivät sovi sinne, mihin haluaisi. Työ ei etene niin nopeasti kuin haluaisi, ja vaikka on ihan omaehtoisesti aloittanut sen, usein väsyttää ja ottaa päähän. Ja vaikka mallikuva (se mitä haluaa saada valmiiksi) olisikin, sitä ei aina muista edes katsoa. Jumittuu tuijottamaan yhtä pientä lokeroa ja kuvittelee, ette ellei löydä juuri siihen sopivaa palasta NYT, mikään ei etene eikä onnistu. Ehkä alkaa kuvitella, ettei siihen sopivaa palasta olekaan, että omalle kohdalle on osunut virheellinen malli, jota ei saakaan valmiiksi.

Ja kuten palapeleissä, myös elämässä etsimämme palanen ei useinkaan näytä siltä kuin oletimme.

Voi myös kuvitella, että kuvan on rakennuttava juuri tietyssä järjestyksessä, järjestelmällisesti alhaalta ylös tai vasemmalta oikealle, kun kuva käytännössä on paljon helpompi kasata sitä mukaa, miten se tuntuu kehittyvän.

Valmiista kuvasta ei kuitenkaan näe, miten (viivytellen, vauhdikkaasti, järjestyksessä vai järjettömästi) se on koottu.

Ja miten tämä liittyy irti päästämiseen?

Siten, että nämä odotukset (se, miten nopeasti asioiden pitäisi edetä, minkälaisia palasia tarvitse seuraavaksi, missä järjestyksessä asioiden pitäisi rakentua) ja tunteet (ajoittainen turhautuminen, uupumus, epätoivo) ovat tuttuja seuralaisia monessa muussakin asiassa. Ja kun päästää niistä irti, niin sekä palapelin kasaamisesta kuin muistakin projekteista tulee paljon nautittavampia.

Osaa luottaa siihen, että asiat järjestyvät, palaset löytyvät, kuva valmistuu.

Ja jos jossain vaiheessa huomaa, ettei haluakaan kasata juuri tätä kuvaa valmiiksi, niin sekään ei harmita eikä jää mieleen kummittelemaan. Voi vain todeta, että nyt ei enää kiinnosta, tämä riittää. Seuraavaksi jotain muuta.

Ja tietää, ettei yksikään palapeli ole koko elämä.

Jos siis tuntuu, että elämässäsi on tällä hetkellä joku palanen hukassa ja kuva sen takia kesken, niin voit kokeilla seuraavia kysymyksiä:

Voisinko päästää irti siitä, että tämä asia hermostuttaa minua?

Voisinko päästää irti siitä, että haluaisin tämän olevan valmis jo?

Että haluaisin tämän asian näyttävän toisenlaiselta?

Päästäisinkö siitä irti?

Milloin?

Ja voisinko luottaa siihen, että tämäkin asia etenee omalla vauhdillaan, ja että kaikki palaset löytyvät ajallaan? 

Voisinko luottaa siihen, että lopputulos on hyvä - silloinkin, kun se ei näytä siltä, kuin olisin toivonut?

Ja sitten voit rentoutua ja tehdä vaikka välillä jotain muuta. Pieni tauko tekee usein terää, ja mielenkiinto pysyy paremmin vireillä.

Sujuvaa, innostavaa ja antoisaa palapeliä tällekin vuodelle. Nautitaan matkasta, ja muistetaan välillä ihailla sitä, mitä on saatu jo kasattua.